Hauskin kuulemasi työhaastattelukysymys?

Kerro hauskin kuulemasi työhaastattelukysymys ja voita 200 euron elämyslahjakortti!

Kilpailu on voimassa 31.3.2017 asti.

Kilpailu on päättynyt.

4

Muuttaja

Paikkakuntaylpeys

Olin juuri muuttanut paikkakunnalle ja työhaastattelussa kysyttiin, että "miksi muutit tänne sillä ei tänne kyllä karttaa katsomalla tai palvelujen takia päädy?". Eipä tainnut haastattelija olla kovin tyytyväinen kotipaikkansa olosuhteisiin.

4

Salli

Tyttö

Pienellä paikkakunnalla ensimmäistä työpaikkaani hakiessa ihan ensimmäinen kysymys oli: "Kenenkäs tyttöjä sitä ollaan?"
Olen ulkopaikkakunnalta kotoisin, joten en voinut vastata olevani kenenkään tyttöjä. En saanut työpaikkaa.

4

Töitävailla

Moniosaaja insinööri

"Olisitko valmis viemään roskat ulos, jos joku pyytäisi?"

4

Mäyränen

Haastattelu

Kerroin eräässä haastattelussa soittavani kitaraa ja tästä innostuneena haastattelija alkoi kysellä lempibändejäni ja lopulta päädyimme kysymykseen mikä on Slayer-yhtyeen paras kappale.

4

JPR

TYÖNHKU

Hain rakennuksille töihin ja pomo sitten kommentoi: Ton näkösellä jätkällä EI voi pysyä lapio kädes että mee kotios kasvaa...ja lähti piereskellen ulos. En saanut töitä!

4

Zippadui

(Ei aihetta)

Tuleva esimieheni ei esittänyt yhtään kysymystä, vaan piti yli tunnin pituisen monologin itsestään. Sain työn ilmeisesti sen takia, että jaksoin kuunnella hänen omakehuaan.

4

tammiveikko

Kirjasto

Olin menossa työhaastatteluun kirjastoon.Olin 25-vuotias. Haastattelija kysyi yhdessä vaiheessa kun selitti miten kirjoja laitetaan hyllyyn, että osaanko aakkoset. Sanoin että taidan osata. Myöhemmin huvitti. Useita vuosia tuli oltua kirjastoissa töissä ja kirjat menivät oikeihin paikkoihin hyllyissä. Kaiketi.

4

Milla

Ensimmäinen työpaikka

Hain Postin pääkonttoriin paperihommiin 16-vuotiaana 1980-luvulla. Haastattelija joutui varsinaisen haastattelijan ollessa poissa valmistautumatta hoitamaan haastattelun...
ja hän kysyi " Jaksatko istua paikallasi 8 tuntia ?"
Vastasin "Kyllä, niinhän lukiossakin tehdään" - ja sain työpaikan.

Mutta - aika huvittava kysymys - oli siinä minulla nuorena , vähän jännittyneenä ihmettelemistä, kun luulin ennen sitä että esimiehet ovat jotenkin kaikki fiksuja.. ;-)

4

Sunny

Koiranelämää

Noin 18-vuotiaana, ensimmäisessä kunnon työhaastattelussani minulta kysyttiin "jos olisit eläin, mikä eläin olisit?". Olin valmistaunut haastatteluun, mutten tällaiseen kysymykseen joten vastasin suoraan sydämestäni ensimmäisen mieleen tulevan asian: "olisin koira, niin voisin vain leikkiä, syödä ja nukkua kaikki päivät". No, sinne meni se yritys luoda kuvaa itsestäni ahkerana työntekijänä.

4

Tärppäsi heti

Kurssisihteerin paikka

Joskus 80-luvulla olin haastattelussa kurssisihteerin työhön, tämä oli kohdennettu pk-yrittäjille. Tyhjässä huoneessa toiselta paikkakunnalta oleva haastattelija kysyi, että miten sisustaisin tämän huoneen hänelle ja minulle ja tärkein mistä hankkisin huonekalut.
Vastasin, että kysellään vaikka tuolta siistijältä, jonka näin tuolla käytävällä, hän varmasti tietää missä on ylimääräisiä kaluja.
No työpaikan sain ja käytetyt huonekalutkin ym. löytyivät somistamaan huonetta.

6

jessica honkanen

:D

Joko kirjoitetaan paperit? En lähde täältä ennen kuin on nimet paperissa!

10

vvm79

aresti

Minulta kysyttiin, että olenko joutunut koulussa arestiin.

10

Irmahint

Työhaastattelu

Olin itse haastattelijana ja kun kysyin haastateltavalta , mitä hän on aikaisemmin tehnyt työkseen, niin hän sanoi seuraavaa: "Olen hoitanut erään naisen kukkaa, niin ruukkukukkaa."

Kyllä oli itselläni pokassa pitäminen.

(tämä oli nyt työhaastatteluvastaus)

10

HanSu

En saanut työpaikkaa. En kyllä lapsiakaan.

Meinasitko hankkia lapsia? Tiedä sitten oliko se hauska, mutta asiaton kysymys kuitenkin. Ei uskonut kun vastasin ei. En pidä lapsista.

9

Sole

Ryppyinen paita

Hain vaatealan yritykseen. Olin istunut hellekelissä autossa 4h, kauluspaitani oli hieman ryppyinen. Toimitusjohtaja halusi tietää haastattelussa miksi paitani on ryppyinen.

Sivut